torstai 25. huhtikuuta 2013

Onnistumisia

Kuva: Jukka Pätynen/koirakuvat.fi
Neidillä on ollut melkoinen meno päällä viime viikkojen aikana - treeneissä ja kisoissa on tullut melkeimpä pelkkiä onnistumisia. Ja vauhtia ja rohkeutta huimasti lisää. Nyt oikein harmittaa, kun tietää, että juoksut kolkuttavat ovella ja pitää pitää taukoa. Ja ettei tänä viikonloppuna pääsee kisaamaan, nyt ois kiva lähteä hyvällä itseluottamuksella! :)

Maanantaina aloitettiin Päivin toko-kurssi ja Saarahan oli ihan täpinöissään.. Niin täpinöissään, että se vähän haittasi suorituksia. :) Piti treenata alunperin vain Rytin kanssa, mutta kun ryhmässä oli tilaa, otin myös Saaran mukaan. Tiistaina agin viikkotreeneissä persjättö-teema ja hienosti kulki. Urkkikin teki saman treenin, mutta oli vaihteeksi vähän perässävedettävä, vaikka ei ollut edes lämmin. Oliko sitten niin, että herraa ei huvittanut vesisateessa treenata? ;)

Rytin kanssa oli tiistaina ekan kerran sellainen olo, että mitähän tästä tulee.. Kaverilla kun on vauhtia hitusen enemmän kuin taitoa. ;) Mutta kyllä siitä hyvä tulee.

Viime viikolla se oli oikein pätevä. Pakkovalssi oli ihan piece of cake. Toi lumi muuten suli viikossa kivasti, onneksi.

Koko ajan ei tarvitse enää mua vahtia, vaan voi jopa itse hakea esteitä!


Eilen keskiviikkona Tuulia Liuhto tuli kouluttamaan Lempolaan ja oli taas tosi huippu koulutus. Rata oli 34 estettä pitkä ja pisti hengästyttämään jo ennen omaa vuoroa..Aikamoisia koukeroita oli myös radalle sisällytetty, mutta me selvittiin niistä kaikista. Siis Saara oli ihan uskomattoman hyvä. <3 Ja mäkin opin muutaman uuden jutun, esim. ohjauksista Flipin ja Niistoa hiottiin paremmaksi. Ja ekaa kertaa mun jalat meni niin hapoille, että kangistuin täysin ENKÄ EHTINYT!! :D Oli myös tosi opettavaista seurata muiden suorituksia, tosi mukava ilta! Mä en ala, jos ne Saaran juoksut nyt alkaa, eikä päästä seuraavalla kerralla.. Mutta kehuja sain liikkumisestani, kai se on alettava uskomaan, että mäkin osaan jotain. :)

Treenien jälkeen suunnattiin yökylään Moksiin, siellä Urkki taas testasi, miten ne jäät kantaa.. Onneksi kevät on jo pitkällä Moksissakin.
Omat treenit oli alkuviikosta tuskaa, siis lähinnä juoksu. Kun se ei kulje, niin se ei _todellakaan_ kulje, se tuli hyvin selväksi. Ilmeisesti se palautuminen lauantain rykäsystä vaan ottaa aikansa, kun ei juoksutreeniä niin kovasti alla vielä ole. Mutta eilinen tappotreeni ilmeisesti avasi paikkoja, koska tänään juoksin reilut 17km flow-fiiliksissä, kevyesti! Ihan mahtava lenkki, olisi mennyt enemmänkin. :) Huhhuh, että tulikin hyvä mieli, näitä lisää.

Tiistaina salilla with www.maximsports.fi. ;) Tiistai on mun ja Kertun yhteinen salipäivä, hän viihtyy Balanssin lapsiparkissa ja äiti treenaa. Muutaman kerran jälkeen pystyy jo jopa keskittymään siihen treeniinkin. :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti