keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Viimeistelyjä

Tänään oli Saaran vikat varsinaiset treenit ennen SM-kisoja, Liuhdon Timon valmennus. Rata oli sopivan vaikea ja sisälsi ilokseni putki-puomi erottelun ja vaikeahkon kepeille viennin. Alun poispäinkäännös/takaaleikkaus kepeille tuottikin meille (minulle) harmaita hiuksia, en saanut millään rytmitettyä ohjausta oikein. Pari kertaa onnistui, useamman kerran ei. Putki-puomierottelut sujuivat hyvin ja kontaktin otti mukavasti myös. Yllätyksekseni myös backflippi  onnistui heti ekalla kerralla! Oikeastaan vain tuo kepeille meno takkusi, muuten meno oli melko sujuvaa, joskin mun mielestä Saaran vauhti oli jotenkin hieman tahmeaa. Tiedä sitten, Timo kyllä vakuutteli, että ei ollut, vaan radan profiilista johtuen ohjaajan kuuluikin olla joissain kohdissa reilusti koiraa edellä. :)

Mulle iski pieni "paniikki", kun lueskelin agilitaajien blogeista, että sunnuntaina oli Janakkalassa ollut radalla pöytä! Herranjumala, mehän ei olla Saaran kanssa tehty sitä oikeastaan ikinä, eikä sitä ole ikinä ollut radalla missään,edes epiksissä (Urkin kanssa kerran, Lappeenrannassa agirodussa 2011). Apua, mitäs jos viikonloppuna on? No, minähän raahasin tänään pöydän kentän ulkopuolelle ja treenailtiin sitä hieman. Hyvin Saara sen hoksasi, joten ehkä sitä on joskus jopa kokeiltu (muistaakseni kyllä vaan poseerauskuvien ottamiseen ;) ). Pöytästressin voi siis unohtaa. Mutta täytyy sitä ehkä jatkossa ottaa treeneihin mukaan. SitäKIN, mun treenattavien asioden lista alkaa olla melkoisen pitkä.. :D

Uimamaisteri viime viikolla. <3

Odotan innolla viikonlopun kisoja. Perjantaina iltakisoissa agirata, lauantaina joukkuekisa Lägin väreissä ja sunnuntaina yksilöhyppäri. En ole ikinä ollut edes katsomassa agilityn SM-kisoja, joten tämä on ihan uutta. Oikeastaan ei edes jännitä, koska eihän meillä ole mitään hävittävää, voitettavaa vain. Kun ei ole edes vuotta vielä kisattu, niin opintomatkallahan sitä ollaan ja tulevina vuosina sitten toivottavasti asetellaan ihan jotain tavoitteitakin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Nyt vaan tavoitellaan rentoa menoa ja pidetään hauskaa! On mulla kuitenkin maailman paras (ja pienin) kisakaveri! <3

SERT kakkosiin 11.8.12

SERT kolmosiin (kahdella 0-voitolla) 26.8.12


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti