keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Tanelin treenit 18.9

Copyright Taneli Ikäheimo
Ikäheimon Taneli on käynyt kouluttamassa Lempolassa tässä syksyn aikana neljä kertaa, ja tosi paljon olen tykännyt ja saanut Saaran kanssa treeneistä irti. Tykkään hänen rennosta ja hauskasta tyylistään vetää treenejä.

Ohessa eilisen rata. Keli oli sateinen ja kenttä täynnä pieniä vesilammikoita, mutta ei onneksi Saaran menoa haitannut. Ensin tein 4-5 välin takaakierto-niistolla, meni ihan ok. Taneli halusi sitten, että kokeilen viskileikkauksella (?), mutta Saara ei lähtenyt irtoamaan, vaan tuli mun liikkeen mukaan. Sitten tein takaakierto-persjätön, eli itse liikuin esteen vasemmalta puolelta, se toimi hyvin. Loivemmat kääntymiset on meillä ehkä vielä nopeampia, kun mun liike pysyy yllä. Saara hidastuu heti, jos mä oon liikaa paikallani, just esim. niistoissa.

Eka yrityksellä A:n jälkeiseltä hypyltä sujahti vauhdilla putkeen, kun tarkoitus oli pyörittää takaakierrolla tuo 15 este. Paremmin tuli sitten selkeellä vedolla/puolivalssissa 14 ja 15 välistä.

Seuraava "ongelmakohta" oli 24-27, eka suunnitelmani oli juosta tuolta suoran putken puolelta, mutta Saara tuli ohi hypyn 26. Sitten koitin valssata 24 ja 25 välin ja taas 25 ja 26 välin (tarkoitus siis ehtiä takaakiertoon), ei sekään toiminut. Lopulta valssi 24 ja 25 väliin, 25-26 pysyin A:n puolella ja takaakierto poispäinkäännöllä. Toimi yllättävän hyvin, vaikka vaihdoin ohjauskädeksi vastakäden, jolloin tuli parempi veto kohti 28 takaakiertoa.

Sitten kun nuo kohdat saatiin hyviksi, vedettiin koko rata 2 kertaa nollalla läpi. :D Happoa, happoa, lisää happoa.. Molemmmilla vähän vauhti hyytyi siinä toisella, mut ei pahasti. Yritän nyt ottaa treeneissä mahd.paljon riskillä ja mennä pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Eilen ainakin toimi hyvin. :)

Rytskä teki hieman kontaktikapistusta ja pakkovalssia yhdellä hypyllä. Kaveri ei vaan tällä kertaa meinannut pysyä millään paikoillaan. Tai no, "millään", mutta lähti usein just hippasen ennen käskyä. Lopuksi vähän pentupainia pienen Viima-kelpiin kanssa. Ihana neito tämä Viima. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti