sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Odottelua

Vajaat kaksi viikkoa aikaa Saaran synnytykseen. Tänään neiti lähti Millan luokse H-hetkeen valmistautumaan. Jännittää! :) Käytiin siis 4 viikon kohdalla ultrassa, ja siellä näkyi ainakin 5 pikkuista. Eli ihan sopiva määrä. :)

Reilu 6 viikkoa


7 viikkoa 


Rytin kanssa on treenattu ja kisattu muutamat epikset. Rimat ja niiden "kunnioittaminen" vielä ajoittain suurena haasteena, eli se on nyt kovasti työn alla. Homma sujuu, jos mä olen mahdollisimman eleetön, hiljainen ja rauhallinen ohjatessani. Kovasti Rytsölä on kuitenkin mennyt nyt eteenpäin ja mielestäni ollaan suht kisavalmiita (meidän ei tarvitse olla täydellisiä tässä vaiheessa). Kisat olisi jo katsottuna toukokuun alkuun, mutta katsotaan onko oma masukki asiasta tuolloin samaa mieltä. ;) Kisakuume olisi kova, mutta oman voinnin ehdoilla mennään tottakai.. Siitä ei tarvitse kanssakisaajien olla huolissaan. ;) Hauska nähdä sitten kesällä, miten tän maksiohjaamisen opettelu on vaikuttanut miniohjaamiseen. Ja miten Saara mahtaa kulkea pentusten jälkeen..

Ryti Hyvinkäällä 23.3., ekat kisaavien radat

Ryti Virkkalassa 9.3.

Ryti Jennan treeneissä 21.2

Uimakaudenkin Ryti aloitti tällä viikolla. Laiturilta vaan loiskautti veteen ja teki lenkin.

Saara ihmettelee laiturilta

Tässä vaiheessa piti jo vähän huutaa perään, että käänny jo! :)

Tuleehan se sieltä!
Vielä muutama hieno Anne Huotarin ottama kuva maaliskuun alusta..

Vaihtuva karva, ihanaa.. NOT! Hienosti olen leikellyt mahakarvoja, menee niin hermot rapakeleihin.

Jonkun pitäis laihduttaa?! ;)

Täältä tullaan!


Möhkö <3

Hedelmäpeli :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti