sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Gööttimestaruudet ratkottu

Gööttimestikset käytiin Forssassa kaikkien luokkien virallisten kisojen yhteydessä. Saaran kanssa päästiin nyt ekaa kertaa osallistumaan, viime vuonna se viiletti Millan ohjauksessa yhteistuloksissa hopealle. Yö oli mennyt tutuksi tulleilla muutaman tunnin unilla ja jalkakin vihoitteli liiasta punttitreenistä, mutta silti oli aamusta asti hyvä fiilis. Ratoihin pääsin heti sisälle ja ohjauskuviot oli suht helppo valita. Jännitti, mutta hyvällä tavalla. Äitini oli poitsun huoltajana, joten sitäkään ei tarvinnut stressata.

Hyvä päivä tuottaa yleensä hyviä tuloksia, niin nytkin. Saaralle ihan hienot nollat molemmilta radoilta ja mestaruustaistossa uusittiin hopea. :) Vauhti riitti virallisissa sijoihin 5. ja 8. Mukavasti sitä vauhtia alkaa taas löytyä ja yhteinen sävel radalla. Saaran kanssa on vaan niin helppo mennä! :)

Saaran radat

Rytin kanssa päätin vaan lähteä pitämään hauskaa, kun jotenkin nyt on ollut niin hankala vaihe. Mutta tyyppihän oli kohtuullisesti kuulolla! Agiradalla lipesi paristi pitkäksi ja oli jo menossa varmaan hyllyyn, mutta sain käännettyä takaisin. Eli semmoinen survomisnolla, pyllistellen ja pelastellen.  Noihin kaarroksiin paloi aikaa ja Ryti hävisi ajassa jopa Saaralle! ;) Sijoitus taisi olla 9. Hyppäri oli tosi sujuvaa, mutta takaakierrosta rapsahti rima alas. Vauhtia riitti mukavasti, sijoitus olisi ollut ilman rimaa 5. ja alle sekunti kärkeen. Kylläpä pisti hymyilyttämään, ei mun jättiläiseni ihan hidas olekaan! Tupla ois toki kelvannut, mut ehkä se tulee vielä. :)

Rytin radat

Nyt pystyin paremmin keskittymään molempien ratoihin, joten sain muokattua molemmille sopivat ohjauskuviot. Ovat niin erilaisia menijöitä, että samoilla syheröillä ei voi mennä. Ihan tyytyväinen olen eiliseen toimintaani, jopa!

Tänään oltiin sitten Turussa Taigan ekassa pentunäyttelyssä, mutta siitä lisää myöhemmin, poikanen huutaa ruokaa! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti