sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

KKK:n epikset 21.4.

Käytiimpä tänään "Urkin synttäreiden kunniaksi" epistelemässä Kirkkonummella. Molempien pötkylöiden kanssa päätin juosta kaksi rataa ja teemana mahdollisimman rento eteneminen (etenkin Saaran kanssa) ilman turhaa jännitystä.

Paikalla oltiin taas kerran tuntikaupalla liian aikaisin, mutta ehdimpähän rauhassa seurata Suomen huippu maxi-ohjastajien työskentelyä. :) Lisäksi ehdittiin pihalla ottamaan Rytin kanssa kaksi pientä treenisessiota. Ryti oli taas niin mainio, se oikeasti yllättää mut melkein joka kerta. Ekalla sessiolla esteillä oli 2 muutakin koiraa, mutta eipä se edes vilkaissut sinne päin. Uskomaton tyyppi. Meillä oli kolme estettä; 2 hyppyä ja suora putki, niitä mentiin eri järjestyksissä. Pimeää putkikulmaa ja eteenmenoa, hyvin toimi. Hieman puomin alasmenokontaktia myös tehtiin. Muutenkin herra oli taas niin ihana koko päivän. Parasta tais olla, kun pääsi pitkästä aikaa Pian syliin. Jep, 18kg pikkubortsu pääsi syliin! ;) Niin, ja kun näki mutsin ja systerin (jotka eivät olleet ihan yhtä innoissaan).

Tulihan meidän vuoro vihdoinkin,järjestyksessä Urkki-Saara-Urkki-Saara. Urkin eka rata meni hyllyksi jo 3. esteellä, kun olisi ollut takaakierto, mutta Ude ehti selän taakse ja hyppäsi suoraan. Hieman haasteellinen aloitus lentävälle lähdölle. Saaran eka rata nolla, pieni varastus kylläkin lähdössä.. Mua rupesi jo hieman hengästyttämään, jalat eilisen jäljiltä kyllä ihmeen hyvän tuntuiset. Urkin toinen rata, otin lähdön hieman sivumpaa ja ehdin kuin ehdinkin kierrättää kolmosesteen takaa. Puomilta kuitenkin 5 ja ehkä vähän tahmeaa oli Urkin vauhti muutenkin alun jälkeen. Mutta ei kuitenkaan mitään haahuilua, ryntäilyä tai tuomarille/ratahenkilöille haukkumista, se on aina positiivista! :) Rata löytyy tuolta Urkin synttäripostauksesta.

Saaran toinen rata jälleen nolla ja sekunti saatiin ajasta pois. Lähdössäkin jaksoi pysyä nyt ihan hienosti. Alussa kyllä tehokkaasti peitän tuon kolmannen esteen, mutta Saara nyt yleensä menee, minne käsketään, onneksi. :) Videolta se karu totuus aina paljastuu, nytkin olin siinä luulossa, että en peittänyt estettä. :D Lopussa onnistuin tekemään ehkä elämäni parhaan niiston! :D Ne on mun todellinen akilleenkantapää kisaradoilla. Ilokseni huomasin, että Saaran vauhti puomilla ja keinulla on kohentunut tosi paljon. Muutenkin vauhti oli ihan reipasta tänään. Oispa kiva ehtiä jotkut virallisetkin vielä ennen juoksuja, toisaalta todellakin toivon, että ne alkavat reilusti ennen SM-kisoja..

Saaran nopeampi rata

Niin, ja tosiaan sijoitus oli avoimessa 3. Ajassa 2., mutta ekaksi sijoittunut sai aikatasoitusta, kun on vasta 1.luokassa. :) Olen kyllä tosi tyytyväinen Saaran aikaan, koska tuossa on muutama ihan kova koira.

Ensi viikolla sitten normaalit viikkotreenit tiistaina, keskiviikkona Saaralla Liuhtojen koulutus Lempolassa ja perjantaina mahdollisesti ASTin epikset Espoossa. Meikäläinen suorittaa oman seuran kisoissa lauantaina koetoimitsija-harjoitteluita, joten virallisiin ei ensi viikonloppuna osallistuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti