maanantai 14. joulukuuta 2015

Ihanat, kamalat tunteet #fitdogagilityteam 3.leiri


Viikonloppuna kokoonnuttiin jälleen Fitdog Agilityteamin porukan kanssa yhteen leirin merkeissä. Perjantaina kuultiin mielenkiintoiset luennot urheilijan ravitsemuksesta (jälleen kerran ryhtiliike omaan ruokavalioon tiedossa ;) ) ja urheilukoirien nesteytyksestä. Lauantaina ja sunnuntaina leiriläisillä oli varsin tuhti paketti lajitreeniä, fysiikkatreeniä ja psyykkistä valmennusta. Psyykkisessä aiheenamme olivat tunteet urheilussa, jännittäminen ja keskittyminen, sekä itsensä rauhoittaminen. Jälleen kerran tilanteet elivät ryhmäkohtaisesti, eli jokainen ryhmäsessio oli erilainen.

Mihin tunteita tarvitaan urheilussa? Urheilija tarvitsee tunteita toimintansa polttoaineeksi. Ei ole olemassa vääriä tai oikeita tunteita, ja tunnetila on kokijalleen aina tosi. Negatiiviset tunteetkin ovat ok, eikä niitä tarvitse hävetä. Tärkeintä olisi, ettei tunteita pyri tukahduttamaan, vaan opetella hyväksymään negatiiviset tunteensa ja käyttämään niitä oman toiminnan ohjaamisessa. Tunteita ei voi päättää, mutta voit vaikuttaa omaan ajatteluusi ja päättää toimia toisin.

Urheilussa tunteet ovat joko suoritusta auttavia tai sitä haittaavia. Opettele havaitsemaan, tunnistamaan ja nimeämään tunteitasi, sekä ymmärtämään tunteiden syitä ja seurauksia itsessäsi. Opettele hahmottamaan oma ihanteellinen tunnealueesi, joka edesauttaa sinut omaan huippusuoritukseesi. Se ei aina välttämättä tarkoita omalla mukavuusalueella pysymistä eli sitä, että kaikki tunteet olisivat silloin pelkästään miellyttäviä, vaan usein myös hieman epämiellyttäviä (mutta hyödyllisiä) tunteita tarvitaan huippusuoritukseen pääsemiseksi. Se, millaisia nämä tunteet ovat, on hyvin yksilöllistä. Joku tarvitsee pientä raivoa, toinen jalat loukuttavaa jännittyneisyyttä, joku ehkä pientä ylimielisyyttä ja onnistumisen pakkoa. Muista kuitenkin, että urheilussa (ja elämässä yleensäkin) on tärkeää myötätunnon osoittaminen itselleen - kaikkein tuskallisimpia tunteita ei kannata "yli-analysoida".

Mitä jännittämiseen tulee, tarjolla ei ole pakettiratkaisua. Avaimet ovat jälleen kerran omissa käsissäsi. Kyse on omasta suhtautumisestasi, omasta asenteestasi. Juoksetko jännitystä pakoon tai yritätkö epätoivoisesti sinnitellä siitä eroon, hokien ehkä itsellesi, ettet saa jännittää ja kuinka typerää jännittämisesi on? Mitäs jos antaisit itsellesi luvan jännittää. Toteaisit tilanteen, mutta sitten keskittyisit siihen, mitä olet tekemässä. Mieti, millaisia ajatusmalleja ja mahdollisesti pelkoja (liiallisen) jännittämisen taustalla on? Ovatko pelot realistisia? Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Huom! Sopiva jännittäminen on missä tahansa suorituksessa tarpeen, mutta liiallinen jännittäminen saattaa haitata oleellisesti suoritusta. Kuten yksi leiriläinen osuvasti sanoi, "tee jännityksestä kaveri itsellesi". Sen jälkeen asiat sujuvat helpommin.

Itsensä rauhoittamisen taito on tärkeää hektisessä arjessa sekä treeneistä ja kisoista toipuessa. Kysy välillä itseltäsi, "muistanko hengittää"? Anna itsellesi aikaa, tee jotain mistä saat mielihyvää (muutakin kuin agilityä/urheilua). Älä ole itsellesi liian ankara. Ole edelleen itsesi paras kaveri ja valmentaja! Lopeta murehtiminen siitä, mitä muut ajattelevat sinusta. Tärkeintä on se, mitä ajattelet itsestäsi.

"Muista että ne
kaikki suurimmat 
kauhut
on sun toiveitteis
peilikuvat
käännä ne ja
kädestäs löydät
niihin avaimet"

-Apulanta-


keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Taiga-Tassu kolmosiin

Tuore kolmosluokkalainen

Ei sitten tuhlattu kakkosissa juurikaan aikaa, 29.11 käytiin juoksemassa Janakkalassa yksi rata, nolla ja sija 2. Itsenäisyyspäivänä Kotkassa kahdelta ekalta radalta nollavoitot ja se oli siinä. Hieno Taiga. <3 Radat oli melkeimpä kuin meille tehtyjä, tiesin lähdössä, että näistä me kyllä selvitään, kun vaan muistaa ohjata jokaisen esteen. Pakko myöntää, että omassa tekemisessä oli vähän sellainen pakkonollan tekemisen maku, koska yksinkertaisesti en halunnut viettää 1- ja 2-luokissa liikaa aikaa, kun aika ei vaan riitä niin usein kisaamiseen. On ollut vaikea keskittyä hetkeen, kun ajatukset vaeltavat jo kovaa vauhtia eteenpäin, myönnän. No, uskalsin sentään Kotkassa juoksuttaa puomit, mistä pisteet itselleni annan. Keppejä olen jostain syystä alkanut jännittää ja niiden aikana en ehkä juurikaan hengittänyt. Muutenkin tuli ehkä pidettyä vähän liikaa koiraa hallussa, mutta kiihdytteli Taiga kuitenkin vähän päälle 4ms/sek etenemät agiradoilla silti. Hyppärillä vähän nopeammin. On sillä vaan hyvät kisahermot jo tässä vaiheessa. Nyt se työnteko sitten alkaakin, että saadaan vauhteja hilattua ylöspäin ja tekniikat haltuun. Treeneissä Taiga ei vielä kestä toistoja kovinkaan paljon ja minä kun en halua treenata nuoren koiran kanssa hitautta (enkä toki muutenkaan), niin treenimäärät jäävät todella pieniksi. Ei se määrä, vaan laatu, ja luottamus siihen mitä tekee.

Olenkin paljon pohtinut viime aikoina sitä, että pitäisi vaan uskaltaa mennä sitä omaa tietä, tehdä niitä juttuja, mitkä itselle sopii. Olla rohkea, kokeilla asioita. Miksi kaikkien pitäisi tehdä asiat samalla lailla? Olen huomannut, että ihmiset eivät uskalla yrittää, eivät uskalla heittäytyä, mennä pois mukavuusalueelta, varsinkin jos ei ole aikaisemmin tehty näin. Tehdään nyt näin, kun näin on tehty aina. Ei kaikkien tarvitse kulkea samanlaista tietä kohti tavoitteita. Miksi kaikkien pitäisi mahtua samaan muottiin? Minä uskon menestykseen, mikä tulee omanlaisten valintojen ja ratkaisujen kautta, omaa tietä kulkemalla. :)