torstai 5. helmikuuta 2015

Asenne ratkaisee

Porvoon kisojen synkistelyn (Saaran starttien osalta) jälkeen päätin, että nyt saa tulla surkutteluun loppu.. oikeasti! Koskien sekä treenejä, että kisoja. Omasta mielestä olen kyllä suht positiivinen - mutta niin kilpailuhenkinen ja hemmetin huono häviäjä, ja se välillä näkyy. Miten saada epäonnistuminen käännettyä voimavaraksi, eikä lähteä negatiiviselle linjalle?

Ajellessani Lietoon viime sunnuntaina päätin, että jokaisen kahdeksan radan jälkeen hymyilen, vaikka se olisi mennyt miten. Päätin, että se on nyt mun tavoite kisapäivän osalta. Ja kuinka kiva päivä olikaan! :) Niin pieni päätös, mutta suuri vaikutus. Se vaan pitää päättää. Mitään muuta et pysty muuttamaan, kuin itseäsi ja omaa ajatteluasi!

Niin, ne kisat. Rytillä oli (agi)treenitön viikko, uusi kokeilu. Empä tiedä.. eka radalta tultiin karmit kaulassa (rimat 65) tuloksella 25. Sinänsä kyllä radassa oli paljon hyvää, vaikka tulos karsea olikin. Toka radalla ensimmäinen rima alas. Muuten puhdasta rataa. Kolmas rata, ohjaajan radanlukutaito petti totaalisesti ja tulos HYL, tosin vain se yksi hyppy väärinpäin eli ns. "hyvä hylly" . Vikalla radalla taas kerran yksi rima. Okei, ärsyttävää, mutta tyytyväinen pitää olla, että pakka pysyi kasassa kaikki 4 rataa. Ja vauhti oli ihan suht hyvää. Se 3-4-sekkaa sinne terävimpään kärkeen on tällä hetkellä! Muutama pätkä kisaradoista löytyy videolta. Tuohon ekan pätkän keppien hakuun olen erityisen tyytyväinen. Kuin huomaamatta nuo kepeille viennit olen saanut aika varmoiksi. Nyt kun vaan saisi itse pujotteluun vielä hieman nopeutta lisää. :)



Saara teki Herralan radoilta nollat, sijat 7 ja 6. Vauhti kiihtyy! Videolta löytyy Herralan agirata.



 Hannikaisen radoilta todella omituiset kiellot, "tuttuun tapaan" keinulta, mutta myös puomilta. Oisko se sitten sotkemassa, että Rytin myötä olen alkanut Saaraa ohjaamaan eri tavalla myös, ja tulee tuollaisia "kömmähdyksiä". En tiedä, jotain kummaa siinä keinussa nyt kisatilanteessa on.. Maanantaina treeneissä kaikki hallin 3 keinua sujuivat normaalisti ja eilen käytiin vielä poissulkemassa jumit. Videolla Saaran kikkailuja.. ;)

Täytyy kyllä nyt Saaran treeneissä vaan edelleen panostaa tuohon irtoamiseen ja itsenäiseen menoon, jospa sitä kisatilanteessakin alkaisi luottaa neitiin enemmän. Mutta silti, pitäisi olla huolellisempi.

Omaan keskittymiseeni olen melkoisen tyytyväinen, jouduin pitämään kahta rataa ja erityylistä ohjausta mielessä yhtä aikaa, mutta siinä ei ollut ongelmia. Omaan liikkumiseen en taas ollut tippaakaan tyytyväinen, se oli jäykkää ja kankeaa. Edellisen päivän juoksutreeni ei ollut kyllä paras mahdollinen ratkaisu, jos kisapäivänä on tiedossa 8 rataa. Oppia ikä kaikki. Toisaalta, nykyisessä arjessa on oikeasti vaan treenattava, kun siihen on mahdollisuus, jos treenata haluaa. On siis tehtävä kompromisseja. Kyllähän tuolla kankeallakin liikkumisella ehti, se ei vaan todellakaan miellytä omaa silmää.. ;)

Nyt on sitten tiedossa 3 viikonlopun kisatauko. Eli seuraavat kisat olisi vasta 1.3. Varmaan taas tekee ihan hyvää. Tässä olisi episten järkkäilyä, FitDog-leiriä ja omaa koulutusta tiedossa. :) Syksystä alkaen olisi tarkoitus omalla toiminimellä tehdä osa-aikaisesti koulutuksia/valmennuksia ja psyykkauksia, kysy rohkeasti lisää jo tässä vaiheessa, jos tämmöinen voisi kiinnostaa! :)

Mukavaa alkavaa kevättä kaikille ja muistakaa nauttia jokaisesta treenistä ja kisasta! :)

Terkuin
Marjon tiimi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti