Toinen Fidarileiri pidettiin viikonloppuna ja sain edelleen kunnian toimia leirillä psyykkisenä valkkuna. Tällä kertaa jokaiselle tuli yksi pienryhmäsessio, mutta ryhmät olivat pienempiä ja tavallaan sitä kautta ajateltuna tähän käytetty aika oli sama, kuin edellisellä leirillä. Palautteen perusteella nämä pienemmät ryhmät miellyttivät leiriläisiä enemmän. Teemana minulla oli itseluottamus, mutta en noudattanut pienryhmissä mitään tiukkaa sapluunaa, vaan jokainen ryhmä muodostui omanlaisekseen keskustelijoista riippuen. Jossain ryhmissä käytiin enemmän kokoamaani materiaalia läpi, jossain ei ollenkaan. Kaikkien kanssa kuitenkin päivitettiin tavoitteet ja käytiin läpi, miten on mennyt leirien välillä. Tapani valmentaa on "keskustelevan hoidollinen" ja toivoisin, että osallistujat pohtivat asioita myös itse. Uskon, että muutoksia tapahtuu siten enemmän, kuin pelkkiä valmiita vastauksia antamalla.
Treeni/kisapäiväkirjan pitäminen haki monilla vielä muotoaan, mutta toiset olivat ottaneet tavan omakseen. Kannattaa muistaa, että tekee treeni/kisapäiväkirjasta oman näköisen, muuten tapaa ei jaksa noudattaa kovinkaan pitkään. Ei myöskään kannata kirjoittaa liian pitkästi tai monimutkaisesti, ettei into lopahda parissa viikossa. Jos aikataulut tuntuvat kiireisiltä, eikä ihan jokaisesta treenistä meinaa ehtiä kirjoittamaan, kokeile viikko- tai kuukausisuunnitelmia. Parhaimmat oivallukset saa kuitenkin mielestäni säännöllisen päiväkirjan pitämisestä, pysyt paremmin kärryillä tekemisissäsi sekä hahmotat paremmin toimintasi taustalla vaikuttavat ajatukset ja tunteet. Itsekin olen miettinyt, miten treenipäiväkirjan pito voikin olla niin vaikeaa. Kun harrasti hiihtoa, treenipäiväkirjan pito oli itsestäänselvyys, ja oli mahtava tunne saada merkitä päivän rankat treenit päiväkirjaan ja laskea treenitunnit. Voisiko tähän siirtää samaa fiilistä ja iloa onnistumisista? Miten ihmisten elämästä on tullut niin kiireistä, ettei ole aikaa istua pariksi minuutiksi alas ja ottaa se pieni hetki itselleen?
Tässä tiivistettynä omasta mielestäni tärkeimmät pointit liittyen itseluottamukseen urheilussa :
* Itseluottamus luetaan yhdeksi psyykkisen valmennuksen tekniikoista, koska se ei ole muuttumaton ominaisuus, vaan kehitettävä taito!
* Itseluottamus: Luottamusta omiin taitoihin ja itsensä hyväksymistä - hyväksy itsesi riippumatta siitä mitä tapahtuu. Hyväksyy olevansa arvokas yksilö, vaikka epäonnistuisikin. Mieti, millaisena näet itsesi? Tee lista ominaisuuksistasi. Ovatko ne enemmän negatiivisia vai positiivisia? Jos kiinnität itsessäsi huomiota vain kielteisiin asioihin, itseluottamuksesi saa huonon kasvualustan. Muista: Tulokset vaihtelevat, mutta sinä olet ihmisenä sama ja yhtä hyvä, kuin ennenkin!
* Hyvä itseluottamus: Urheilija selittää voitot ja tappiot niillä tekijöillä, joihin voivat itse vaikuttaa ja siten ottavat kontrollin omasta kehittymisestään.
* Heikko itseluottamus? Taustalla vaikuttavat kielteiset ajatusmallit omasta suoriutumisesta ja itsesyytökset. Nämä ajatukset tulisi tunnistaa, analysoida ja muuttaa. Muista! Toiminnan taustalla olevat ajatukset ja oletukset johtavat tunteisiin ja tunteet puolestaan vaikuttavat käytökseen.
* Käytä omien rajoitustesi murehtimisen sijaan enemmän aikaa sen miettimiseen, miksi olet joissakin asioissa niin hyvä?
* Laadukas harjoittelu: Valmistaudutko voittamaan vai välttämään epäonnistumiset?
* Kaikki luodaan kahdesti; ensin mielikuvissa, sitten todellisuudessa. Muokkaa mielikuvat onnistumisesta voimavaraksi.
* Ole itse oma valmentajasi: Mikset tekisi sitä niin, että pysyt hyvällä mielellä? Ole sellainen valmentaja, jonka haluaisit itsellesi!
* Vastoinkäymisistä selviytyminen: Vastoinkäymiset pitää kuvitella ja tehdä selvät suunnitelmat, miten niistä aikoo selvitä. Silloin suhtautuminen niihin muuttuu, eikä turhaa energiaa kulu murehtimiseen.
 |
| Saara luottaa itseensä <3 Kuva: Heidi Nikula |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti