keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Metreittäin hyllyjä!

Käytiin Liedossa kisaamassa sunnuntaina. Huittisen pariskunta oli laatinut varsin kimurantit radat, joissa ei ollut varaa minkäänlaisiin black outeihin tai mokailuihin. Oli pientä syheröä ja sitten sai kuitenkin juostakin. Ja eihän se nyt taas mennyt kuten Strömsössä.

Ekalla radalla Rytille yksi harmittava rimanpudotus ja tulos 5. Muutama pelastelukohta oli, mutta pääosin sujuvaa. Tyytyväinen olen sujuviin vastakäännöksiin ja kepeille tein onnistuneen leieröinnin ja pakkovalssin. Aika olisi riittänyt sijaan 3. Tokalla radalla Ryti karkasi puomin kontaktilta mun selän taa ja otti väärän hypyn. Tässäkin ne pahat kohdat onnistui hienosti, ja muuten ihan puhdasta rataa. Kolmannella radalla alku taas puhdasta, mutta takaakierrossa ilmeisesti sohaisin väärään suuntaan ja Ryti taas selän takaa väärälle esteelle! Loppu taas puhtaasti. Hyppärillä alku taas hienosti, mutta puolivälissä olin renkaan jälkeen hieman myöhässä (jäin turhaan varmistelemaan) ja Ryti hyppäsi yhden hypyn takaisin päin. Huoh.. :D

No, paljon tasapainoisempaa menoa, kuin viime viikonloppuna ja itsekin olin rennompi. Lisäksi alan jo hieman oivaltamaan, miten sitä pitää ohjata, eikä mun tarvitse enää kulkea kenenkään perässä rataantutustumisessa. Vauhti tuntui myös ihan hyvältä. Vastakäännökset toimivat. Mun juoksu kulkee, mä ehdin (melkein) mihin vaan. Tyyppi jaksoi keskittyä kivasti kaikki 4 rataa. Jaksan vielä uskoa meihin!

"Nyt on hankalaa, nyt tuntuu tuskalliselta. Useimmat olisivat antaneet jo periksi, siispä minä jatkan." - Erik Bertrand Larssen

Saaralle nää radat oli kuin tehtyjä. Mutta typeriä virheitä tuli. Ekalla radalla neiti haki hienosti vaikeassa kulmassa olleet kepit, mutta minä kiljaisin innokkaasti "hyvin" ja tyyppi tuli pois. Amatööri ohjaaja. Hyppärillä aika normaali suoritus, nolla ja sija 4. Toisella agiradalla ei halunnut irrota putkiin, kaksi aloittelijamaista kieltoa. Ehkä mä taas oletin liikaa, pitäisi olla huolellisempi. Kympillä sijoitus oli 5. ;) Nyt saa Saara lepäillä loppukuun, juoksut alkoivat viime viikolla.

Mutta ihan kiva päivä kuitenkin. Kaloreita kului yli 2000, kun juoksin edestakas.

Kukkuu! Kuvia sunnuntailta by Sirpa Saari



Saara






























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti